Yritys
Sain idean tuolitanssista, kun haaveilin liikunnanohjaamisesta päiväsaikaan. Lähetin sähköpostia lähellä oleviin ikäihmisten asumispalveluihin pienen videoesittelyn kanssa. Sain ensimmäisen keikkani ja keikan jälkeen tieto minusta levisi ja sain ihanasti yhteydenottoja Pirkanmaan asumispalveluista!
Tällä hetkellä kierrän tiimini kanssa n.15 asumispalvelussa/päivätoiminnassa Pirkanmaalla. Nautin työstäni suunnattomasti. Nautin liikunnan ja kohtaamisten tuomasta ilosta. Jaan myös sitä kauneutta mitä asumispalveluissa näen Instagramissa @Kaunis_tuokio tilillä!
Minulle on tärkeää, että pystyn toteuttamaan Tuoliliikunta-tuokiot myös vuodeosastoilla. G-tuoli tai muistisairaus ei haittaa Tuoliliikunta-tuokioon osallistumista. Tuokioon voi tulla katsomaan ja kuuntelemaan ja saada tuokiosta itselleen energiaa, vaikka ei liikkuisikaan. Haluan antaa jokaiselle mahdollisuuden liikkua ja nauttia liikunnasta omalla tavallaan ilman ennakko-oletuksia.
-Anna Laine

Henkilökohtainen kohtaaminen
Kohtaan liikkujat henkilökohtaisesti. Ohjaan ryhmää positiivisella otteella. Liikkuja saa nauttia tuokiosta omalla tyylillään.

Turvallinen energia
Luon turvallisuuden tunnetta ympärilleni, hymyn, puheen ja tutun musiikin avulla. En aliarvioi liikkujan kykyä tai päätä etukäteen, mitä liikkuja tilanteesta saa.

Vastuullisuus
Olen huomioinut liikuntavälineissä kiertotalouden. Ohjauskalenterini on tarkasti suunniteltu, jotta autolla siirryttäviä matkoja tulee mahdollisimman vähän.
Koulutukseni
Olen lähihoitaja pohjakoulutukseltani ja olen työskennellyt ikäihmisten asumispalvelussa ja päiväkodeissa. Päiväkodeissa osaamiseni ja työpanokseni suuntautui erityislapsiin.
Rakastan liikuntaa ja omien liikuntaharrastusten myötä olen aloittanut ohjaamaan liikuntaa lapsille, työikäisille ja ikäihmisille. Päälajina on tanssi. Päädyin opettelemaan liikunnanohjausta, kun jumpan jälkeen ohjaaja kommentoi, että olisin hyvä ohjaaja, koska minusta näkyy niin selvästi liikunnan ilo. Liikunnan ilo onkin se, mitä omissa ohjauksissani haluan tuoda esille.
Tuoliliikuntaa ohjatessani olen lisäkouluttautunut. Kävin avoimen Ammattikorkeakoulun Ikäihmisten liikuntakurssin (5 op.) ja Ikäinstituutin järjestämät Senioritanssi-, Iäkkäiden voimaa- ja Tasapainoharjoittelu- sekä Istumajoogakoulutukset. Lisäksi olen käynyt Validaatio-menetelmäkoulutuksen vuorovaikutuksen tueksi.
Haluan jakaa osaamistani kouluttamalla muita ja samanaikaisesti kehittää omaa osaamistani.
Tiimi

Laura
Jumppapirkko 10 vuoden kokemuksella. Energinen ja taitava liikunnanohjaaja.

Anna
Pirteä liikuntaa ja tanssia rakastava ohjaaja. Syttyy ihmisten kohtaamisesta ja liikunnan ilosta.

Terhi
Lavatanssejen asiantuntija ja taitava läsnäolija. Laadukkaat kohtaamisen ja tanssinilon tuottamisen taidot

Olen Anna!
Rakastan liikunnan tuomaa energiaa ja musiikin tuomaa fiilistä.
Tuoliliikunnassa olen yhdistänyt osaamiseni hoito- ja liikunta-alalta.
Tanssillisia tuolijumppia päädyin pitämään ikäihmisten asumispalveluun keväällä 2022 ja nyt tanssitan ja liikutan asumispalveluissa päätyökseni!
Ota rohkeasti yhteyttä!